VOIMAHARJOITTELUN ABC

Halusitpa sitten voimakkaammaksi, nopeammaksi, kestävämmäksi tai vain lihaksikkaammaksi, voimaharjoittelusta on sinulle hyötyä. Yhdessä lajissa korostuu nopea voimantuotto. Esimerkiksi yleisurheilulajit, kuten pikajuoksu, korkeushyppy ja keihäänheitto ovat tällaisia lajeja. Toisessa lajissa täytyy kyetä tuottamaan peräkkäin lukuisia ei-maksimaalisia lihassupistuksia. Tällaisia lajeja ovat kaikki kestovoima- ja kestävyyslajit, kuten maastohiihto. Kolmannessa lajissa täytyy pystyä tuottamaan voimaa mahdollisimman paljon rajoittamattomassa ajassa.…

Voimasikermä – Mennyttä, Nykyistä ja Tulevaa

PROLOGI On ollut elämäni vaikein vuosi vakavan sairasteluni ja rakkaan isäni pois menon johdosta. Kaikesta tästä huolimatta olen myös tänä vuonna ehtinyt tuottaa ison kasan voimaharjoittelusisältöä voimantuoton monipuoliselle kentälle liikuntakulttuurin puutarhaan uutta kukkaloistoa istuttaen – tuokoon se kukoistusta ja positiivista sisältöä liikkuvien ihmisten elämään. Loin 8-päiväisen Voimavalmentaja -koulutuskokonaisuuden. Olen ylpeä siitä ja toivon mukaan pääsen…