Voimapyörä – Keskivartaloon voimaa

Voimapyörä on hyvä esimerkki liikkeestä, jossa päärasitus kohdistuu muualle kuin isoimmat nivelliikkeet tuottaviin lihaksiin. Lisäksi voimapyörä on hyvä esimerkki siitä, että kovimmat tukiliikkeet tietyn lihasryhmän vahvistamiseksi eivät todellakaan ole välttämättä eristäviä luonteeltaan. Voimapyörä on kokovartaloliike, jossa dynaaminen liike tapahtuu pääosin lonkkanivelessä ja olkanivelessä. Lonkkaa koukistavat lihakset (suoliluulihas, lannesuoliluulihas, räätälinlihas, suora reisilihas, leveän peitinkalvon jännittäjälihas, pitkä…

Yhden jalan maastaveto ja ajatuksia nopeaa juoksemista tukevasta voimaharjoittelusta

Yhden raajan voimaharjoittelu eli unilateraalinen voimaharjoittelu tehostaa yhden raajan voimantuottoa yhden raajan liikesuoritteissa. Tästä on erityisesti hyötyä lajeissa, joissa tuotetaan voimaa yksi raaja kerrallaan. Lisäksi yhden raajan liikkeet ovat mainioita puolierojen tasoittajia, kunhan progressiossa maltetaan edetä toiseksi parhaan puolen ehdoilla. Nopeaa suoraan juoksemista sisältävissä lajeissa vaaditaan lonkan ojentajilta kovaa konsentrista voimantuottoa lyhyillä lihaspituuksilla askelkontaktivaiheessa ja…

Kehonpainoharjoittelun nousujohteisuuden rakentamisen perusteet

KUORMAN JA MÄÄRÄN LISÄYS Kehonpainoharjoittelussa kuorman lisäys eli intensiteettiprogressio tapahtuu liikevariaatioita vaikeuttamalla. Käytännössä niveliin kohdistuvan kuorman vipuvarsi kasvaa tai sama kuorma pyritään voittamaan pienemmällä määrällä työhön osallistuvia lihaksia. Voitettavan kuorman vipuvarren kasvaessa nivelmomentti kuorman suuntaan kasvaa ja lihakset joutuvat tuottamaan suuremman vääntömomentin toiseen suuntaan nivelessä liikkeen suorittamisessa onnistuakseen. Vipuvarren kasvatuksesta esimerkkinä toimii vaikkapa seuraava etuvaa’an…

Supermiehestä kurjuuden kuninkaaksi – Mystinen mykoplasma vai jotain muuta

Vuosi 2017 vei Atleettisen Partasuun ilosta murheen alhoon. JOHDANTO Jokainen ihminen on perimän ja ympäristön muodostama kokonaisuus, organismi, joka on jatkuvassa muutoksessa. Minunkin kokonaisvaltaisessa elämässäni on lukuisia rooleja, kuten elämänkumppani, ystävä, veli, poika, kohta isä jne. Tässä julkisessa blogissa keskityn kuitenkin valmentajan, voimailubiologin ja urheilijan rooleihini ja peilaan tätäkin tragediaa niiden kautta, vaikka tragedia on…

Voimasikermä – Mennyttä, Nykyistä ja Tulevaa

PROLOGI On ollut elämäni vaikein vuosi vakavan sairasteluni ja rakkaan isäni pois menon johdosta. Kaikesta tästä huolimatta olen myös tänä vuonna ehtinyt tuottaa ison kasan voimaharjoittelusisältöä voimantuoton monipuoliselle kentälle liikuntakulttuurin puutarhaan uutta kukkaloistoa istuttaen – tuokoon se kukoistusta ja positiivista sisältöä liikkuvien ihmisten elämään. Loin 8-päiväisen Voimavalmentaja -koulutuskokonaisuuden. Olen ylpeä siitä ja toivon mukaan pääsen…

Palloilulajit – Neljä vinkkiä suunnanmuutoskyvyn kehittämiseen!

Suunnanmuutoskyky on tärkeä ominaisuus pallopeleissä. Kuva poimittu netistä (en omista tekijänoikeuksia). Suora pikajuoksu ja suunanmuutosten teko ovat eri suoritteita ja vaativat optimaalisesti kehittyäkseen erilaista harjoittelua. Tässä neljä vinkkiä suunnanmuutoskyvyn kehittämimiseksi. 1) Tee maksimivoimaharjoittelua. Suoraan täysiä juostessa kiihdytysjuoksuvaiheen voimantuottoaika askelkontaktissa on noin 150 ms ja huippunopeudessa noin 100 ms. Toisin sanoen hyvin nopea voimantuottokyky ja sitä kehittävä…

Koostevideo 2016 on nyt julkaistu!

Tervehdys blogini lukija! Treenivuosi 2016 alkaa olla paketissa. Loppuvuosi on ”perustreeniä” tasasarjoin, joten seuraavat ennätykset otetaan sitten toivottavasti 2017! Olen nöyrän kiitollinen, että olen saanut harrastaa terveenä naturaalivoimailua vuoden 2016. Homma on taas kerran tuonut paljon mielekästä sisältöä elämään ja tarjonnut valtavan kasan elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia. Toivottavasti rakkaan harrastuksen parissa saa jatkaa intohimoisesti myös…

Kaksi uutta biisiä ja mavessa 272,5 kg!

Olen elämäni aikana säveltänyt albumit TRechnosticos, Glooria-Metafora-Flora ja Fauna, Vuoristoneidon himo, Elämä on ajanjakso (…syntymän ja kuoleman välissä ja olennaista on tuon ajanjakson aikana koettu onnellisuus) sekä EP:t Urbaani susi ulvoo betoniviidakossa ja Kaskikylä. Kaikki edellämainittu on valmistunut vuosina 2007-2010. Vuonna 2012 sävelsin yhden biisin nimeltään Itseltä salaa, joka löytyy Mikseristä, kuten moni muukin biisini.…

Perusvoimakausi

Dualistinen malli voiman kasvatuksesta joko lihasmassan tai hermostollisen käskytyksen kautta on yliyksinkertaistava, sillä voimantuottoon vaikuttavat ainakin lihasten poikkipinta-ala (selittää noin puolet ihmisen voimantuottokyvystä), liikehermoston kyky käskyttää yksittäisiä lihaksia, liikehermoston kyky lihasten väliseen koordinaatioon liikkeessä, lihassolujen supistus- ja energiantuotto-ominaisuudet sekä lihasjännekompleksin sekä muiden tuki- ja sidekudosten ominaisuudet ja arkkitehtuuri. Lisäksi adaptaatioita eli kehon positiivisia sopeutumismuutoksia voimaharjoitteluun…

Kesän 2016 treenikoostevideo

On kesän 2016 viimeinen ilta ja nyt on aika julkaista meikäläisen kesän 2016 treenikoostevideo. Viimeisimpänä koostevideolle tuli tänään otettu uusi lisäpainodippipunnerruksen ennätykseni 95,5 kg ja samalla myös absoluuttisen dippipunnerruksen ennätykseni parani lukemiin 191,6 kg elopainon ollessa punnerrushetkellä 96,1 kg. Olkaa hyvä! Videon sisältö: Leuanveto +94 kg @ BW 96 kg Pistoolikyykyt +70 kg @ BW…