Suorin käsin roikunnasta leuka tangon yli keinolla millä hyvänsä. Siinä tiivistyy suorituksellisesti kilpalisäpainoleuanvedon yksinkertainen, rujo ja konstailematon olemus. Lisäpainoleuanvedonkilpailusäännöt voit käydä lukemassa Suomen Leuanveto ry:n sivuilla.
Maksimivoima, nopeusvoima ja tekniikka ovat kolmikko, jotka ratkaisevat lisäpainoleuanvetosuorituksen kovuuden. Tässä artikkelissa keskitytään tekniikan pohdiskeluun: millä tekniikalla saa suurimman kuorman ylös lisäpainoleuanvedossa? Sivistyneeksi pohdiskeluksi tämä artikkeli tulee jäämäänkin, sillä vielä toistaiseksi biomekaaninen tutkimustieto kilpaleuanvedosta puuttuu (Vink-vink! liikuntabiologian biomekaniikan opiskelijat: tässä olisi hyvä kandin tai gradun aihe: lisäpainoleuanvedon biomekaaninen liikeanalyysi, 3D-videoanalyysi + EMG-mittaukset). Kisoissa näkee niin kokovartaloheijaria, puolieristettyä vetämistä kuin lähes täysin olkanivelen ojentajia ja kyynärnivelen koukistajia eli liikkeen päävaikuttajalihaksia eristäviä tekniikoita. Voi olla, että optimaalinen tekniikka on yksilöllinen, ja riippuu omista mittasuhteista sekä voimatasosta. Isommalla ja pienemmällä kuormalla on nimittäin myös teknisestä näkökulmasta erilaista vetää.
Voimantuoton suuntaaminen. Se nyt on leuanvedossa aika selvää, että mitä suuremman koko liikeradan nettovoiman saa tuotettua suoraan alaspäin, sitä suurempi on ylös nostava vastavoima. Toisin sanoen sivuttaissuuntainen voimantuottaminen ei vie leuanvetäjää ja lisäpainoja ylöspäin. Toisaalta kuitenkin monet kilpailijat vetävät kokovartaloheijarilla kippaamalla, jolla saa vedolle suuren alkukiihtyvyyden, mutta sivuttaissuuntaistakin liikettä syntyy aika paljon. Itse vedin juuri näin vielä 2014 SM-kisoissa: omat kisavedot vuoden 2014 SM-kisassa -90 kg sarjassa. Nyt olen pyrkinyt saamaan voimantuoton suuntautumaan enemmän vain vertikaalisuuntaan: tässä blogin vakiolukijoille jo edellisestä postauksesta tutut tämän vuoden SM-kisavetoni -100 kg sarjassa. Täytyy nyt ”off seasonilla” vielä testailla vähän eri variaatioita kisatekniikasta, jotta löytäisi käytännön kautta sen itselle suotuisimman näin tutkimustiedon vielä puuttuessa.
Lihasten välinen koordinaatio. Se, että eri lihakset ja lihasten supistuvat osat (motoriset yksiköt) aktivoituvat juuri oikeaan aikaan leuanvetosuoritusta on syntyvän nostavan nettovoiman kannalta mielettömän olennaista. Se, että päävaikuttajalihasten supistumisajoitukset linkittyvät nätisti yhteen mahdollisimman suuren voimantuoton mahdollistaen on tärkeää. Tähän, kun liitetään se, että vedossa avustavat tukilihakset toimisivat optimaalisesti, ja vedon vastavaikuttajat vain stabilisoisivat tarvittavan verran niveliä jarruttaen vetoa mahdollisimman vähän, niin aletaan hahmottaa koko kokonaisuutta makrotasolla. Tämä tekee leuanvedosta, kuten muistakin moninivelliikkeistä liikehermostolle haastavan koordinoitavan maksimaalisen voimantuottosuorituksen optimoimiseksi.
Inertia. Mitä enemmän kehon ja lisäpainojen muodostamalle kappaleelle saa vedon alussa kiihtyvyyttä ja nopeutta, sitä enemmän se vastustaa liiketilan muutosta eli sitä todennäköisemmin veto onnistuu loppuun asti. Alun kiihtyvyys ei saa kuitenkaan tulla liiaksi voimantuoton suuntaamisen tai optimaalisen vetokoneiston lihasten välisen koordinaation kustannuksella. Kokovartaloheijarilla saa monesti suuren alkukiihtyvyyden, mutta voimantuoton suuruus ja optimaalinen lihasten välinen koordinaatioketju saattavat kärsiä. Siksi eristetympi veto saattaa pitkällä aikavälillä olla kokonaisvoimantuoton kannalta parempi.
Konsentrinen voimantuottonopeusriippuvuus. Nopeusvoima ja kiihtyvyys ovat tärkeitä inertian näkökulmasta. Toisaalta konsentrisesti (konsentrinen lihastyö = aktiivinen lihas lyhenee) voimaa tuotettaessa lihas pystyy tuottamaan sitä enemmän voimaa mitä hitaammin se supistuu. Tästä ilmiöstä johtuen nopeassa vedossa ei hyvilläkään voimantuottonopeusominaisuuksilla saa loppuvedossa tuotettua 100 %:a yläselän ja käsien leuanvedon ylänivelkulmien voimantuotosta. Tämä ilmiö tukee eristetympää tekniikkaa kilpalisäpainoleuanvedossa. Toisaalta monet kilpavetäjät tuntuvat saavan viimeiset tarvittavat sentit leuan ylitykseen lonkan ja polvien ojennukseen perustuvalla jalkapotkulla.
Koko vartalon käytöllä ja päävaikuttajia eristävällä tekniikalla on siis molemmilla omat hyvät puolensa lisäpainoleuanvedon kokonaisvoimantuotossa. Saattaa siis olla, että jokin kokovartaloheijarin ja eristetyn vedon välimalli on optimaalinen lisäpainoleuanvetoon. Tulevaisuus näyttää mihin suuntaan Suomen ja maailman parhaimpien lisäpainoleuanvetäjien tekniikka kehittyy, mutta toivottavasti tulevaisuus tuo myös biomekaanista tutkimustietoa lisäpainoleuanvedon ystävien iloksi!
26.5.2015
TR