Ihmiskehon päävoimantuottosuuntia ovat alaspäin vetäminen, ylöspäin punnertaminen, sivuttaissuuntainen punnertaminen, sivuttaissuuntainen vetäminen sekä yhdistetty polvien ja lonkan ojennus. Eri liikkeet ja liikemallit vaativat erilaista lihasten välistä koordinaatiota liikehermostolta. Lisäksi eri liikesuunnissa on ainakin osin eri päävaikuttajalihakset, vastavaikuttajalihakset sekä avustajalihakset. Alle on listattu kuusi isoa painoharjoittelun liikettä näistä päävoimantuottosuunnista. Näistä isoista perusliikkeistä pystyy tekemään lukuisia eri variaatioita, joilla voi sekä luoda ärsykkeenvaihtelua voimaharjoitteluunsa että kohdentaa harjoitusvastetta omien heikkouksiensa kehittämiseen.